... YK tahtoo tietää mun PAINONI. Se tulee kulkulupahakemukseen. Kannattaiskohan arvioida syyskuun puolenvälin elopaino optimistisesti alakanttiin?
Muut matkajärjestelyt rullaa ihan hyvin. Ostin lentolipun Finnairilta jonka hinnaksi tuli 750 euroa. Muilta lentoyhtiöiltä olisi voinut saada hiukan edullisemmin, mutta päätin etten enää jaksa uuvuttavia vaihtoja ja pussukkojeni raahaamista kaikenmaailman lentokentillä. Nyt saan Finnairin plus-pisteitä ja pääsen mukavasti Helsinki-Vantaalta suoraan New Yorkin JFK:lle. Lentopäiväni on syyskuun yhdestoista. Säästin 250 euroa tuon lähtöpäivän valitessani :)
Eilen mulle myönnettiin työskentelyviisumi Yhdysvaltoihin. Olin odottanut viisumihaastattelua pelonsekaisin tuntein, koska olin kuullut muilta tulevilta harjoittelijoilta, ettei heille myönnetty viisumia ensimmäisellä kerralla. Heidän ongelma oli ollut se, etteivät he olleet pystyneet todistamaan tarpeeksi hyvin palaavansa takaisin kotimaahan. Olinkin valmistellut viisumidokumenttejani jo muutamia viikkoja. Nivaskasta löytyi vuokrasopimukseni, lentoliput, matkavakuutustodistus, iso nippu tiliotteita, opintorekisteriote, YK:n hyväksymiskirje, yliopiston todistus siitä että harjoittelu kuuluu opintoihini ja että valmistun ensi vuonna, ja paljon muita papereita. Konsulaatissa multa otettiin sormenjäljet jokaisesta sormesta ja kyseltiin vielä kysymyksiä opinnoistani, tehtävistäni YK:lla, valmistumisestani ja muusta. Ja myönnettiinhän se viisumi lopulta.
Olen myös haeskellut asuntoa New Yorkista, ja tarjontaa kyllä on! Olisin tykännyt asua ihan normaalissa asunnossa kämppiksineen ym, mutta koska työni alkaa jo kaksi päivää Nykiin saapumiseni jälkeen, en ehkä halua riskeerata ja jättää asunnon metsästystä tuohon lyhyeen aikaan. Siispä varasin huoneen kunnon asuntolasta, missä ateriat ja siivouspalvelu kuuluvat vuokraan. Asuntola on viimevuosisadan alkupuolella perustettu Webster Apartments joka sijaitsee keski-Manhattanilla, ja vielä tänäkään päivänä sinne ei päästetä miehiä. Siis kukaan miespuolinen ei saa tulla edes ovesta sisään. Kuvittelen jo, kuinka me kaikenmaalaiset eri-ikäiset naiset istumme siellä paviljongissa juomassa teetä ja soittamassa pianoa. Ja itse asiassa se ei oliskaan yhtään hullumpaa!