Betoniviidakkoa...

Maanantaina siirryin takaisin omalle toimistolle yleiskokouksen vilinästä. Viikko alkoi synkässä säässä; alkuviikosta vettä tuli kaatamalla ja maanantaina töihin päästyäni olin litimärkä rahapussissa olevia seteleitä myöten. Kumisaappaat, sateenvarjo ja kunnon takki auttaisivat kummasti... Värjöttelin koko maanantain märissä vaatteissa toimistolla ja odotin kauhulla että koska oikein vilustun. Oon nyt menossa nukkumaan ja kurkku tuntuu pahaenteisen karhealta. 

Kerron yhdestä työprojektistani. YK:n sihteeristörakennus on parhaillaan suuressa remontissa, mikä tarkoittaa sitä että kaikki osastot on sijoitettu väliaikaisesti eri toimistorakennuksiin itäisellä Manhattanilla. Osastot kasvaa hyvin nopeasti ja tilat ovat ilmiömäisen ahtaat. Yhtä osastoaan varten YK on vuokraamassa yhden pilvenpiirtäjän 24. kerroksen ja kunnostaa sen siis tämän osastonsa toimistotiloiksi. Mun osasto vetää tätä hanketta, ja mun tehtävä on ollut käydä kuvaamassa kunnostusprojektin etenemistä siellä 24. kerroksessa viikoittain. Kun toimistotilat ovat valmiit ja osasto pääsee muuttamaan sinne, kirjoitan aiheesta jutun joka ilmestyy ainakin YK:n intranettiin. Samaan juttuun liitetään sitten ottamani valokuvat niin että työn vaiheet tulee ilmi. Tänäaamuna mun piti taas mennä kuvailemaan tätä toimistoa. Otin myös kuvia ikkunan maisemista, ja tässä ne ovat!

Brooklyn bridge

Viikonloppu hävisi jonnekin. Tänään pyykättiin yhdessä, sitten mentiin katsomaan kuuluisaa Brooklyn bridgeä Websterin tyttöjen kesken. Tultiin SoHon kautta takaisin kotiin, shoppailtiin hyvin edullisia mekkoja ja ostin myös uudet Conversen kengät 35 dollarilla. Vanhat ja kuluneet mutta hyvin palvelleet converseni jäi Chinatownin roskikseen.

Sää on muuttunut, vaikkei olekaan kylmä, aurinko ei nyt porota täydeltä taivaalta. Ensi viikon alkuun on luvattu sateita, hyvä toimistokeli! Illalla haettiin päivälliseksi dollarin pizzaslicet parin korttelin päästä ja katsottiin täydellisiä naisia telkkarihuoneessa. Oli tosi mukava ja rauhallinen päivä.

Brooklyn bridge: kanssani Marta Portugalista, Spela Sloveniasta ja Laura Australiasta

Loppuun hieman ilouutisia. Euro on vahvistunut tosi hyvin, mikä tekee shoppailusta täällä edullisempaa! Maksoin jo seuraavan kuukauden vuokrani etukäteen. Lisäksi Yhdysvalloissa vaatteiden ja kenkien osto on verovapaata 110 USD asti. Tosin tämä verovapaus muuttuu perjantaina, jolloin vaatteiden ja kenkien hinnat kohoaa 8 prosenttia. Tarkoittaa sitä että shoppailu ensi viikolla ei ole vain hauskaa, vaan jopa välttämätöntä, vielä kun halvalla saa :) Kuulemisiin!

YK:n yleiskokous

Kuluneen viikon ajan New York ja YK:n päämaja ovat olleet yhtä myllerrystä. YK:n 65:s yleiskokous käynnistyi ja samalla mun vapaaehtoistyöt. YK:n mediaosasto tarvitsi nimittäin apua mediaväen opastamiseen ja neuvontaan ja hätiin tuli meitä YK-harjoittelijoita joiden esimiehet ymmärsi kokemuksen ainutlaatuisuuden ja antoi viikon vapaaksi varsinaisista töistä. Myös New York Universityn kansainvälisten suhteiden opiskelijoita tuli paikalle sankoin joukoin. Olin alusta asti innoissani mahdollisuudesta osallistua vapaaehtoistyöhön juuri yleiskokoukseen, koska onhan tätä YK-järjestelmää ja kv-suhteita jo tullut opiskeltuakin, ja nyt sai todella mahdollisuuden olla paikan päällä, omin silmin todistamassa diplomatiaa parhaimmillaan.

Lyhyesti kiteytettynä YK:n yleiskokous on vuosittainen kokous johon jäsenmaat osallistuvat keskustelemaan asioista. Kokouksen tehtävänä on mm. päättää organisaation budjetista ja turvallisuusneuvoston vaihtuvista jäsenistä. Tämän vuoden yleiskokous on tosi erityinen siinä mielessä että YK:n vuosituhattavoitteiden tavoiteaikaan on jäljellä enää viisi vuotta ja kokous alkoikin parin päivän neuvotteluilla siitä, miten tavoitteissa edetään. Oon itsekin tehnyt töitä vuosituhattavoitteiden näkyvyyden edistämiseksi opiskelijapiireissä ja jo siitäkin syystä on ollut aivan epätodellista saada mahdollisuus olla täällä paikan päällä tapahtumien keskipisteessä ja maailman hetkellisen huomion kohteessa.

Tämä yleiskokous on niin päämajalle kuin New Yorkin kaupungillekin vuoden suurin yksittäinen tapahtuma. Hetkessä jo ennestään turvatusta rakennuksesta tuli maailman ehkä turvallisin kolkka. Vaikea edes kuvailla, miten tosissaan täällä kaikki turvajärjestelyt otetaan, ja hyvä niin. Useita kortteleita päärakennuksen ympäriltä suljettiin ja eristettiin yleistöltä. Bussiyhteydet muutettiin ja liikenne ohjattiin muualle, mikä ruuhkautti koko itäisen Manhattanin liikenteen täysin. Jokaikiseen kadunkulmaan ilmestyi muutaman poliisin pieni armeija. Poliisiautoja oli parkissa tiheään ja mitä lähemmäs polttopistettä tuli, sitä useampi paikallaolija oli joko poliisi tai salaisen palvelun miekkosia. Rakennuksen edessä oli useita poliisien panssariautoja ja joessa rakennuksen takana noin kymmenen poliisivenettä, näkyipä jossain välissä helikopterikin. Puhumattakaan siitä miten monia vartijoita rakennuksen sisäpuolella päivysti, kulkulupa tutkittiin kymmenen metrin välein, ja alueella oli useita turvatarkastuksia, missä jokaikinen meni metallinpaljastimien läpi. Sisäänpääsy eri alueille oli rajattu, eikä edes YK:n vakituisilla työntekijöillä ollut pääsyä rakennuksen tietyille alueille ollenkaan. Poliisikoirat nuuski siellä sun täällä, erityisesti ne kokoustilat joissa arvovaltaisimpien vieraiden oli määrä olla läsnä, ja ne henkilöt jotka oli menossa pääsihteeri Ban-Ki Moonin juttusille.

Pieni protesti Iranin presidentti Ahmadinejadin läsnäoloa vastaan

Ja todella täällä oli paljon väkeä näiden viime päivien ajan! Kuulemani mukaan neuvotteluihin on osallistunut 180 valtionpäämiestä tai hallitusta, suuri joukko kaiken sortin julkimoita kuten elokuvatähtiä, urheilijoita ja muusikoita, ja yli 2000 eri median edustajaa taltioimaan tärkeät asiat. Ja minä ja muut 40 vapaaehtoista työskenneltiin juuri näiden toimittajien, valokuvaajien ja uutisryhmien avustajana.

Mun tukikohta oli mediakeskuksessa, noin 600 hengen huoneessa missä toimittajilla ja reporttereilla oli omat työpisteensä. Koko viikon alueella pyöri varsinaisen suuristunnon lisäksi samanaikaisesti useita eri kokouksia, valokuvausmahdollisuuksia kun pääsihteeri kätteli milloin ketäkin, haastatteluja ja lehdistötilaisuuksia. Suurin osa meidän työstä liittyi median viemiseen siihen nimenomaiseen paikkaan, mihin heidän työnantajansa tai maansa hallitus heidät kunakin hetkenä halusi. Huippukorkeiden turvajärjestelyjen takia kukaan median edustajista ei saanut liikkua alueella täysin vapaasti, ei edes mediakeskuksesta vessaan, ja meidän piti aina saattaa heidät henkilökohtaisesti oikeaan paikkaan. Sanomattakin selvää että kuljettujen kilometrien määrä kohosi korkeuksiin. Alue on todella laaja, ja uutisryhmän vieminen mediakeskuksesta lehdistötilaisuussaliin kesti yli 10 minuuttia. Kun vielä lisää paahtavan kuumuuden, uutisryhmien painavat varusteet kuten suuret videokamerat ja mikrofonit, ja matkan aikana tapahtuvat useat turvatarkastukset, saa jo aika hyvän kuvan työn fyysisyydestä.

Aina kun toimittajan vei johonkin tilaisuuteen, häntä ei koskaan saanut jättää sinne yksin, vaan me avustajat jäätiin tilaisuuteen mukaan kuuntelemaan, oli tilaisuus sitten 10 minuuttia tai kolme tuntia, ja tilaisuuden lopuksi saattelemaan mediaväki pois paikalta takaisin mediakeskukseen. Tässä yhteydessä sai seurata mitä mielenkiintoisempia keskusteluja. Olin esimerkiksi samassa tilaisuudessa Bangladeshin pääministerin, Pakistanin ja Meksikon ulkoministerien, Nepalin ja Sri Lankan sisäministerien, Intian ympäristöministerin ja Bhutanin ulkoasiainsihteerin kanssa kuulemassa ympäristön vaikutuksesta vuosituhattavoitteisiin. Toisessa tilaisuudessa ajanjakso 2011-2020 julistettiin turvallisten teitten vuosikymmeneksi, ja asiaa oli ajamassa elokuvatähti Michelle Yeoh neljän Oscarin "Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme"-elokuvasta.

Joskus toimittajia kävi kauheasti sääliksi kun juuri se kokous mistä he olisivat halunneet raportoida käytiinkin suljettujen ovien takana. Jotkut tilaisuudet oli vain lehdistölle, toisiin sai mennä vain YK:n kamerat, joilta kuvaa ja ääntä voi ostaa. Usein autoin ranskalaisia uutisryhmiä joiden jäsenet ei juurikaan puhuneet englantia.

Viikko oli mahtava. Parasta oli nähdä hyvin läheltä millaista toimittajan työ voi olla, ja se että tapasin niin ystävällisiä ja kiinnostavia ihmisiä maapallon joka kolkasta. Saatellessani median edustajia pitkin YK:n tiloja juttelin heidän kanssa ummet ja lammet. Ja miten hauskoja tyyppejä tapasin! Yksi intialainen valokuvaaja oli pyöräillyt Intiasta Suomeen. Kanadan valtion virallisen valokuvaajan kanssa juostiin hiki valuen pääistuntosaliin koska jostain Kanadan ministeristä piti saada kuva. Ecuadorilaiset toimittajat hihitti paljon. Saatoin Itävallan kansallisen tv-ryhmän YK:n ruusutarhaan missä he haastattelivat presidenttiään. Autettuani Bangladeshin kansallista uutisryhmää löytämään sen paikan missä heidän piti kuvata pääministeriään he tyytyväisenä kuvasivat myös mun naamataulun nauhalleen ja kävivät joka päivä tervehtimässä miss Haidia mediakeskuksen tiskillä :) irakilaisen reportterin kanssa leikittiin iPhonella ja otettiin toisistamme kuvia kun odoteltiin Jordanian pääministeriä saapuvaksi haastatteluun. Juttelin myös Liettuan suurimman sanomalehden toimittajan ja Reutersin poikien kanssa saatellessani heitä työpisteisiinsä. Selitin kaikille juttuja Suomesta ja kyselin toimittajan työstä. Täällä on aivan ainutlaatuinen ilmapiiri. Kaikki on niin hymyileväisiä ja aidon mukavia. Vaikka jouduin heräämään töihin jo viiden aikoihin aamulla, sinne oli tosi hauskaa mennä kun niin meidän tiimi kuin mediaväkikin oli niin hauskaa seuraa. Ja kaikkien ylin missio oli saada YK:n yleiskokouksen päätökset maailman tietoon.

Presidentti Barack Obama puhuu maailman päättäjille

Mun viikko huipentui siihen kun näin itsensä presidentti Barack Obaman istuntosalissa. Tapasin valkoisen talon edustajia ja kysyin heiltä mahtaako presidenttiä kiinnostaa lukea mun gradu joka käsittelee hänen puheitaan :D heh, aina kannattaa kysyä! Olin myös tilaisuudessa, jossa presidentti Tarja Halonen puhui naisten roolissa demokratiassa. Ja miten ylpeä olin meidän Tarjasta! Se oli ainoa kaikista vieraista jolla ei ollut tylsän mustaa jakkupukua, vaan kevyen näköinen vaalean vihertävä housuasu ja näytti elinvoimaiselta ja iloiselta. Tylsien puheiden lomassa Tarja sai yleisönsä nauramaan hyvin välittömällä tyylillään ja huumorillaan. Mutta ihmettelin vähän kun valokuvaajat meni aivan hänen nenänsä eteen kuvaamaan. Näin että yleisössä istui vääpelin näköinen herra jolla oli suomen lippu hihassa, ja sanoin sille että moikka mä oon heidi, mahtaako presidenttiä häiritä kamerat? Johon vääpeli (tai vastaava:) että onhan ne ihan tuossa nenän edessä. Rohkaisin sitten mieleni ja siirryin arvovaltaisten puhujien ja koko yleisön eteen supattamaan kuvaajille että nyt sitten viimeiset kaksi kuvaa ja sitten ulos, ja ihmettelen vieläkin että ne totteli mua. Saman huoneen ulkopuolella kuulin suomenkielistä puhetta ja nehän oli presidentin turvamiehet, ja juteltiin heidänkin kanssa pitkät tovit. Naurettiin, että turvamiehillä on hyvä salakieli käytössään.

Presidentti Tarja Halonen puhuu

Obama puhui myös huippukokouksessa Sudanin tilanteesta mihin menin avustamaan lehdistöä. Enpä juuri ehtinyt nauttimaan puheesta kun kokoajan piti vahtia, ettei joku epätoivoinen lehdistön jäsen ryntää paikaltaan presidentin luo. Vaikka sali oli niin piukassa turvamiehiä, ettei lehdistön pysäyttäminen juuri mun vastuulleni varmaan olisikaan jäänyt.

Huh, paljon hyviä juttuja olisi vielä jaettavana, mutta nyt on pakko mennä nukkumaan. Innolla odotan kaikkia pian ilmestyviä lehtiä, että mitä kokouksesta ja meistä kirjoitetaan. Meidät vapaaehtoiset kutsuttiin tänään lauantaina vielä YK-rakennukseen kiitosjuhliin. Oli viiniä ja snackseja ja kuultiin paljon hyvää palautetta toimittajilta. Monia hauskoja uusia kavereita tulee jopa ikävä. Miten tylsältä tuntuu nyt mennä maanantaina takaisin alkuperäisiin työtehtäviin omalle toimistolle!

East Riverin rannalla YK:n maaperällä, lempityökaverini newyorkilainen Christina ja minä

Times Square perjantai-iltana

Ennenkuin kerron kuluneesta työviikosta YK:n yleiskokouksen hulinassa, jaan pari kuvaa perjantai-illan vietostamme, mistä itse asiassa juuri palasin kotiin.

Heti alkuun täytyy tosin mainita, miten ihmeellisen kuuma ilma tällä viikolla on ollut. Joka päivä aurinko on porottanut niin kuumasti että lämpötila on ollut vajaat kolmekymmentä astetta, ja mistään pitkähihaisista ei kuuloakaan mihinkään aikaan vuorokaudesta. Itse asiassa täällä on ollut niin kuumaa ja kosteaa, että me ollaan jo valitettu siitä että aina ulos mennessä hiki virtaa ja farkut on liian kuumat. Kellekään ei ole tullut mieleen ottaa kesävaatteita mukaan. No ei saa valittaa, kyllä ne kylmät ilmatkin sieltä vielä tulee!

Iltamme alkoi päämajan lähellä olevasta pubista missä kaikki Happy Hour-drinkit maksaa 2,5 euroa. Otettiin parit edulliset margaritat, vaihdettiin kuulumisia tuttujen harjoittelijoiden kanssa, ja lähdettiin sitten kävelylle New Yorkin värikkääseen yöhön. Käveltiin Times Squarelle joka oli aivan täynnä väkeä, kaikki kaupat auki, ja niin paljon valomainoksia ettei olisi yöksi uskonutkaan.

Garett, minä ja Julia Times Squarella joskus klo 23.30 aikoihin perjantai-iltana

Times Square: ihmisiä piukassa

Broadway esitysten mainoksia

Times Squarella on muiden kauppojen ohella valtavan iso lelukauppa Toys R Us mihin mentiin sisälle ihastelemaan koristeita ja kaiken maailman leluja joista niin lapset kuin lapsenmielisetkin vaan uneksivat. Mentiin yksille drinkeille Times Squaren lähistölle, ja koska työviikko väsytti kaikkia, mentiin suht aikaisin kotiin. Meidän asuntola on niin lähellä Times Squarea että kävellen matkaan menee vain noin vartti. Jalat oli silti (taas) rakoilla. Kuinka jaksan herätä huomenaamuna klo 8 aamulenkille Keskuspuistoon?

Ihanan lelukaupan mahtava karkkiosasto

Muffinssihylly lelukaupan kahviossa

Nika lelukaupan suklaatehtaassa!

Kunpa aina olisi viikonloppu

Shoppailua lukuunottamatta ensimmäinen vapaapäivä meni nähtävyyksien parissa. Menin kolmen Webstertytön kanssa downtowniin, eteläiselle Manhattanille, ja nähtiin Chinatown ja aivan ihmisiä tiukassa oleva Little Italy, sitten Wall Street ja Ground Zero.

Ground Zero

Ground Zeron lähellä kuvasin ohiajavaa paloautoa, jonka komeat ajajat vilkutti ja lähetti lentosuukkoja. Tornien romahtaessa meni monta juuri tuollaista miestä hukkaan. Ja monia, monia muita, varmaan harjoittelijoitakin iso liuta. Käväisimme 9/11 memorialissa joka oli hyvin liikuttava kokemus. Torneissa työskenteli yhtä paljon ihmisiä kuin Vaasassa asuu. Kuin ihmeen kaupalla uhreja ei tullut enempää kuin kolme tuhatta. Kun katsoo tuota valtavaa aluetta kaikkien pilvenpiirtäjien keskellä voi vain kuvitella mikä kaaos ja pakokauhu täällä yhdeksän vuotta sitten oli. Memorialissa oli yhden palomiehen nokinen kypärä. Tämä oli ehtinyt jo nousta 23:een kerrokseen ihmisiä auttamaan, kun tornit alkoi sortua. Uskomatonta kyllä, se mies selvisi.

Tässä Websterkaverini Eva Kreikasta ja Nika Sloveniasta

Meidän kävelyreissu päättyi The Batteryyn, kivaan puistoon aivan Manhattanin eteläkärjessä. Oli tosi kuuma, aurinkoinen päivä, ja me istuskeltiin puiston penkillä katselemassa kauempana siintävää vapaudenpatsasta.

Tänään teemana oli Central Park. Ihan mielettömän kuuma, aurinkoinen päivä! Istuttiin ruohikolla, otettiin kuvia ja käveltiin ympäriinsä. Se puisto muuten on aivan mielettömän iso, ja aivan mielettömästi väkeä joka puolella. Ja varmaan lähemmäs 30 astetta lämmintä, harmittaa miksen ottanut Suomesta mukaan shortseja ja sandaaleja. Kotimatkalla otettiin mäkistä pikaruokaa mukaan ja nyt istutaan asuntolamme telkkarihuoneessa katsomassa tv-sarjoja ja latailemassa kuvia nettiin :) Aivan mahtava viikonloppu, näitä lisää!

Shoppailu on alkanut

Koko ekaa työviikkoani on varjostanut sellainen kauhea ongelma, että ne kahdet kengät jotka otin tänne mukaani työkengiksi sattuu jaloissa niin paljon ettei kävelemisestä meinaa tulla enää mitään. Arkisin ei vaan valitettavasti ole ollut aikaa korjata tilannetta, mutta lauantaiaamuna oli sen verran vapaata että käväisin Webster-kaverin Evan kanssa Macy’s tavaratalossa. Se on kyllä tosi mahtava ja vanha, mutta en usko että olisi maailman suurin kuten väitetään. Mentiin suoraan kenkäosastolle ja sain avukseni upean tumman daamin joka kantoi kovalla syötöllä mulle kenkiä kokeiltavaksi. Viimein tärppäsi, mustanahkaiset Clarksin kengät istui kuin hansikas ja oli niin tyyriin näköiset että vähän pelotti edes tiedustella hintaa. Mutta kuinka ollakaan, ne maksoi vain 90 taalaa ja koska daami löysi taskustaan 20 prosentin alennuskupongin ja antoi sen mulle, ei hinta todella päätä huimannut. Oli muuten sen verran laadukkaan näköiset kengät että kotipuolessa hinta olisi varmasti noussut pilviin. Ja tästä oivalluksesta alkoi Evan ja mun ihana retki halki Macy’s-tavaratalon laukku- vaate- ja kosmetiikkaosaston halki.

Leviksen farkut maksoi kaikki noin 25 euroa ja ostin saman tien kahdet ”jegginsit”. Toinenkin kassaneiti antoi 20 prosentin alennuksen tuosta vaan, ja kutsui vielä darlingiksi. Kun nähtiin puolen hallin kokoinen cocktailpukuosasto, meillä loksahti Evan kanssa montut auki. Toinen toistaan upeampia asuja ja kuinka edullisesti! Sen vaatemäärän kirjoa ja edullista hintaa on vaikea käsittää. Heikompi ei olisi kestänyt. Jos vaan osaa kysyä, joku alennus ropsahtaa aina, oli se sitten siksi että olet ulkomaalainen, että on tietty päivämäärä tai muuta. Rakastan Amerikkaa! 

Welcome Party

YK-harjoittelijat ovat perustaneet komiteoita joihin kaikki halukkaat harjoittelijat saa liittyä. Täällä on ainakin sosiaalikomitea (järjestää sosiaalisia tilaisuuksia ja reissuja), kulttuurikomitea, tiedotuskomitea, vuosikirjakomitea, urheilukomitea ja seminaarikomitea. Liityin nörttimäisesti tiedotuskomiteaan, sillä linjalla kun ollaan. Noin kuuden muun tiimiläisen kanssa me tehdään joka toinen viikko ilmestyvää pientä harjoittelijajulkaisua.

Ensimmäiselle perjantai-illalleni New Yorkissa sosiaalikomitea oli järjestänyt suuret bileet  upeimmassa rooftop-baarissa ikinä. Kahdeksan dollarin olut tuntui hyvin kalliilta, joten siihen se jäi, mutta meno oli mahtava ja seura hauskaa. Tässä kuvia illanvietosta.

Koulubussi

Ekana työpäivänä työpaikan edessä oli parkissa ihka oikea amerikkalainen koulubussi. Oli ihan pakko ottaa kuva.

Ensimmäiset työpäivät takana

Tosi rankat kaksi päivää takana, eli pikainen päivitys siitä mitä ne toi tullessaan. Eilen menin omalle osastolleni Facilities Management Serviceen, ja ilokseni löysin sieltä viisi muutakin vasta-alkavaa harjoittelijaa. Istun samassa huoneessa venäläisen Innan ja amerikkalaisen Briannen kanssa, harjoittelijoita myös. Mulle selvisi että työskentelen suoraan osaston johtajan alaisuudessa kun taas muut harjoittelijat tekee eri juttuja muilla sektoreilla. Lyhyesti mun missio on kirjoittaa ja julkaista kuvitettuja artikkeleita ja uutisia meidän osaston työstä YK:n intranetissä. Osasto, jolla työskentelen, vastaa kaikista YK:n rakennuksista, huonekaluista, varastoista, autotalleista jne. Pomoni vaikuttaa mukavalta ja leppoisalta, samoin kaikki muukin henkilökunta. Parasta pomossa on se että hän antoi mulle ensi viikon vapaaksi vapaaehtoistyötäni varten, ja pääsen siis hyvin lähelle ensiviikon arvovaltaisia vieraita!!!

Koko ensimmäinen työpäivä oli hyvin rankka jo siitäkin miten paljon uutta oppi ja miten monia uusia kasvoja näki. Iltapäivällä meille kaikille uusille pidettiin pieni koulutus osastomme työstä, ja jo sen aikana taistelin pysyäkseni hereillä. Kun kello alkoi lähestyä viittä (kotiinpääsyaika), laskin jo minuutteja että pääsisin jo lähtemään, selviämään kotiin älyttömän hiertävillä kengilläni ja romahtamaan sängylle. Kun kello sitten löi viisi ja aloin keräämään kamppeitani, ovelle tulikin yksi osaston työntekijöistä ja antoi mulle uuden tehtävän, ja olin kotona puoli seitsemältä illalla.

Ilta oli tosi hauska, heti illallisen jälkeen mentiin meidän syksyn harjoittelijoiden tervetuliaisbileisiin jotka järjestettiin öisen sataman vanhassa laivassa. Se laiva on kuulemma joskus uponnut, se on nostettu ylös ja kunnostettu yökerhoksi. Se oli kyllä upea paikka ja tunnelma oli hyvä.

Nykyinen tehtäväni on artikkeli ensiviikkoisen täysistunnon valmisteluista, ja sen teen yhteistyössä hallinnon kanssa. Sitä varten mua pyydettiin tulemaan töihin lauantaina! Koska silloin saisi parhaita kuvia juttuun, silloin ilmeisesti saapuvat enimmät varusteet paikalle. Tässä kohtaa menee kyllä ehkä raja, koska huomisesta lähtien teen omien töitteni lisäksi vapaaehtoistyötä media-avustajana. Työtehtäviä on tarpeeksi, ne on haastavia ja tämä aika on ymmärrettävästi todella hektinen ensiviikon härdellin takia. Elämä muuttui yhtäkkiä todella kiireiseksi! Ei ole ollut oikein aikaa lukea edes sähköpostia, mutta eiköhän tähänkin aikatauluun totu.

Taitaa olla loppukevennyksen paikka. Harvat ja valitut lukijat tietää, että Jakartassa mulla kävi nolosti, kun työpäivän jälkeen huomasin että paidasta oli yksi nappi auki ja rintsikat oli vilkkuneet sieltä koko päivän. Kävellessäni kiireissäni töihin, joku nainen huomautti että hameeni oli noussut ylös ja nyt vilkkui takapuoli, paljastaen ehtaa suomalaista kinkkua Manhattanin aamuvilinälle. Näin siis täällä!

Orientaatiopäivä

Tänään oli se jännä päivä kun mentiin työpaikalle ekaa kertaa. Ei tosin vielä tehty töitä vaan kuunneltiin tietoa YK:sta työpaikkana ja organisaationa, turvallisuudesta ja muusta. Mentiin kävellen sihteeristön päärakennukseen joka nyt tosin on remontissa. Matka kodistamme Manhattanin toiselta puolelta kesti noin kolme varttia. Taidan kyllä mennä bussilla tuota matkaa kun työt alkaa.

Ensimmäinen orientaatiosessiomme oli turvallisuudesta. Ja huh, kun oltiin kuultu kaksi kertaa että YK on yksi niin sanotuista "kohteista" ja että meidän pitää olla "valmiita", kyllähän siinä vähän kylmäsi. Mutta kyllä turvallisuusaste on tosi korkea, sen huomaa. Päivän paras puhuja oli nainen joka on toiminut mm. pääsihteeri Kofi Annanin avustajana ja jonka New York Times on nimittänyt "diplomaattien diplomaatiksi". Hän puhui niin hienosti kansainvälisestä diplomatiasta, YK:n saavutuksista, ja meistä jotka tulemme tänne avustamaan organisaatiota, meinasin pillahtaa liikutuksen itkuun monen monta kertaa. Tosi inspiroiva puhuja, ja meille kaikille alkaa ehkä vasta nyt valjeta tämän organisaatiomme laajuus. Muut harjoittelijat on tosi mukavan oloisia, kansainvälisiä, äärettömän kielitaitoisia opiskelijoita, ja jo ymmärrys siitä ettei kaikkiin millään voi tutustua on harmittavaa. Töitten jälkeen mentiin hetkeksi läheiseen baariin jatkamaan uusien nimien opettelua ja tutustumista, sitten kotiin Websteriin illalliselle.

Yksi päivän mielenkiintoisimpia anteja oli tieto siitä, että täällä kaikki harjoittelijat yleensä osallistuvat ns. komiteoihin joilla kaikilla on oma tehtävänsä. Sosiaalinen komitea järjestää harjoittelijoille reissuja ja juhlia, kulttuurikomitea vastaavasti jotain kulturellimpaa, sitten on urheilukomitea, edustustokomitea joka vie halukkaita harjoittelijoita visiitille eri maiden pysyviin YK-edustustoihin, ja monia muita. Ja mikä ongelma - ne kaikki kiinnostaa mua! Luulen että liittyisin silti nörttimäisesti viikoittaisen tiedotteemme julkaisukomiteaan, se nimensä mukaisesti tiedottaa muita kaikesta täällä tapahtuvasta ja muiden komiteoiden ohjelmanumeroista. Ja kaiken lisäksi se tukisi tiedotukseen liittyviä pyrkimyksiäni.

Ja on mulla toinenkin ongelma, vieläkin suurempi kuin edellinen. Ensi viikolla YK:ssa pidetään yksi suurimmista kokouksista ikinä, nimittäin välietappikokous vuosituhattavoitteista. Tänne tulee valtavasti kansalaisjärjestöjä, 180 valtionpäämiestä, hallitusten edustajia, ja mitä vielä. Rumba alkaa tosiaan ensi viikolla ja siitä odotetaan aivan megaluokan tapahtumaa. Meille ilmoitettiin, että harjoittelijoiden joukosta tarvittaisiin sinne lehdistö- ja media-avustajia vapaaehtoisiksi. Jos jotain tiedän, niin sen että siihen tiimiin haluan. Saisin seurata YK:n työtä niin läheltä ja oppia lisää tästä organisaatiosta. Se ongelma on tosin, että joutuisin olemaan koko viikon poissa varsinaisista harjoittelijatehtävistäni omalla osastollani, enkä tiedä miten suopeasti ohjaajani siihen suhtautuisi. Hävettää ajatuskin, että kun huomenna saan tavata ohjaajani ensi kertaa, kysyn samalla saisinko seuraavan viikon vapaaksi. No, pakkohan se on kysyä tai harmittaisi ihan kauheasti. Sanon sitten miten kävi. Huomenna tosiaan tutustun omaan osastooni ja kuulen tarkemmat työtehtäväni! Hyvää aamuyötä Suomeen!

Mässäily on alkanut

Se mitä olen kaikista eniten pelännyt oleskelultani jenkeissä on vartaloni muodon kehitys. Täällä Websterissä huoneen hintaan kuuluu aamiainen ja illallinen, eikä huoneissa ole jääkaappia, eli aikalailla syödään sitä mitä tarjotaan. Tähän asti tosin näyttää hyvältä, koska tarjolla on aika paljon hedelmiä ja vihanneksia ja useimmiten voi valita parista vaihtoehdosta. Mutta illallisen kanssa on usein tarjolla jokin leivos, ja nyt itsekurini siis testataan. Yhdysvallat on silti kuuluisa mehevistä pikaruokapaikoistaan, joista useimpia ei Suomessa edes tunneta, ja olisi harmi jos niitä ei edes kokeilisi kun täällä kerran on, eikö niin? Tänään siis mentiin Dunkin Donutsiin herkuttelemaan. Saa nähdä miten käy! Tämän sivun laitaan onkin ilmestynyt aihetta käsittelevä kysely, johon kaikki voi vastata anonyymisti.

Vastapainoksi olen ilmoittautunut YK-harjoittelijoiden juoksutiimiin. Lokakuun puolivälissä järjestetään viiden kilometrin Terry Fox- juoksutapahtuma Central Parkissa ja siihen me osallistutaan sekä toki harjoitellaan mahdollisimman usein.

Tänään kävin aamukävelyllä kotikadullani West 34th Streetillä. Tämä sijainti on kyllä mahtava, koska maailman suurin tavaratalo Macy's on parin korttelin ja Empire State Building alle 20 min kävelymatkan päässä. Ostin sim-kortin ja metrolipun. Päivällä oli harjoittelijoiden ensimmäinen tapaaminen, ja vitsi siellä oli paljon väkeä ihan joka paikasta! Yllättävintä oli löytää yksi jamaikalainen ja yksi korealainen tyttö jotka molemmat puhuu ruotsia. Muita suomalaisia en ole tavannut. Kuultiin, että 3500 hakijaa haki YK:n pääkonttoriin harjoitteluun täksi syksyksi, ja meitä valittuja on noin 280.

Osa meistä tämän syksyn harjoittelijoista

Mun huone

Alla mun huone Websterissä asiaankuuluvan epäjärjestyksen kera. Tämä on ehkä yhdeksän neliötä, aika pieni mutta jotenkin kotoisa! Ulkopuolella on puisto mutta valitettavasti ikkunasta ei näy paljoa verkon ja kalterin takia. Huono puoli täällä on äänieristyksen puute, kun joku puhuu tai kulkee käytävässä, äänet kajahtelee selvästi. Eilen joku naapurini puhui huoneessaan, ja kuulin joka sanan. Muuten ihan jees!
(Tarkkaavaiset huomaavat kuvasta, että eka Remix-pussi aukesi jo. Olen heikko!)

Mun huoneessa ei ole vessaa, mutta kaikilla on oma lavuaari ja pieni peilikaappi :)

Jasmine! Tänään ihka elävä new yorkilainen kehui mun käsilaukkua! Tuota mikä roikkuu ovennupista. Olin ihan otettu :D

37 kg...

... On matkatavaravuoreni paino. God bless America, mihin saa viedä jopa kaksi 23 kg painoista laukkua. Oli niistä kova raahaaminen, mutta pysyivät mukana. Matka on siis alkanut, nyt on pitkä päivä takana ja totaalinen väsymys päällä! Oon nyt ollut hereillä 22 tuntia, jos ei paria pientä nukahtamista lasketa, mutta ihan pakko päivittää blogi ennen sänkyyn vaipumista.

Olipas kiva viikko Porissa kotona äidin täysihoidossa. Viimeinen yö lyhennettiin uusia housujani ja saunottiin. Reissuni alkoi tänäaamuna klo 7 Porin linja-autoasemalta. Ystäväni Samuli ja Tang-Yi sekä hurmaavat serkkuni Nico ja Emilia vanhempineen tulivat kentälle hyvästelemään. Oli kiva nähdä teitä vielä!

Suora lento on mahtava juttu. Ja se 8h 40min meni lopulta aika joutuisasti. Katselin suosikkisarjojani How I Met Your Motheria ja Gleetä ja juttelin kivalle vieruskaverilleni. Keskusteltiin politiikasta jo ennen kuin kone kohosi maasta. Finnair tarjosi hyvät sapuskat ja onneksi ei ollut paljon turbulenssia.

Tilaamani kimppakyyti ajoi mut sitten Manhattanin halki asuntolaani. Oli kyllä epätodellinen fiilis! Ohitettiin Central Park ja Times Square. Kyllä on paljon elämää ja säpinää joka puolella, ja liikenne vain seisoo välillä. Mulle tulee kyllä paljon ihmettelemistä tulevina viikkoina!

Saavuin asuntolaani, mikä on mielenkiintoinen elämys. Sanotaanko vaikka että huone sopii hyvin vaatimattomalle harjoittelijalle. Onhan se ihan puhdas, paljon säilytystilaa jne, mutta asuntola on aina asuntola. Tapasin heti muutamia muita harjoittelijoita joiden kanssa ollaan oltu yhteydessä. Mukavia tyttöjä, kyllä niistä kavereita tulee. Syötiin asuntolan tarjoama päivällinen, erikoista kasvispainotteista pöperöä, mutta en aio valittaa. Mentiin vielä asuntolan 13:een kerrokseen kattoterassille tajuamaan missä ollaan. New Yorkilta näyttää. Liikenteen melu, kohoilevat pilvenpiirtäjät.. ihmeellistä olla täällä!

Nyt on kyllä ihan pakko mennä nukkumaan. Herätyskello herättää 12 tunnin päästä, huomiseksi luvassa iso piknik kaikkien YK-harjoittelijoiden kanssa. Mutta tässä vielä pari kuvaa!

Näkymät asuntolan katolta: Manhattanin pytinkejä

Lähtö lähenee

Reissuun on jäljellä viisi päivää. Tänään tyhjensin asuntoni ja annoin avaimen alivuokralaiselle. Olen tänä vuonna muuttanut uuteen paikkaan kohta kolme kertaa ja huomaan että se käy joka kerta raskaammaksi. Suuri kiitos kuuluu mahtaville muuttoapujoukoilleni. Äiti, Jari, Pauliina, Lauri ja Reetta, olitte aivan korvaamattomia!

Nyt olen Porissa lomalla. Suunnitelmana on tavata vielä kavereita ja perhettä aina isovanhempia myöten sekä syödä ja nukkua hyvin. Tänään sain mummin mahtavaa lohta, keittiössä odottaa vispipuuro ja illalla toivottavasti sauna. Toisaalta syksy on niin hienoa aikaa ja siitä on kovin kauan kun viimeksi vietin sen Suomessa, että kotonakin olisi kiva olla. Mutta samalla silti on tosi virkistävää vaihtaa taas vähän maisemaa ja saada enemmän oman alan työkokemusta. Muut YK-harjoittelijat on aivan intoa piukassa ja suunnittelevat ensimmäisiä bileitä lauantai-illalle. Ne alkaa muutama tunti jenkkeihin laskeutumiseni jälkeen!

Viikonloppuna pidin pienet synttäri-, valmistujais- ja läksiäisjuhlat. Vaikka tämänkertainen matkani jää lyhyemmäksi, oli silti ihanaa nähdä monia hyviä ystäviä ennen lähtöä. Papu teki mahtavan teemaan sopivan suklaakakun. Ihana sisko!