Ryhmakuva

Tassa ryhmakuva joka meista harjoittelijoista otettiin kolmisen viikkoa sitten. Edessa keskella vaalensinisessa asussa on YK:n varapaasihteeri.

Eduardo tuli käymään

Uusin vierailijani tuli tänäviikonloppuna, nimittäin Eduardo Venezuelasta. Oli mahtavaa nähdä tosi pitkästä aikaa, ja uutuutena tapasin myös Eduardon isän ja matkakumppanin Josén. Lauantai-iltana mentiin salsabileisiin jotka järjestettiin Hudson joella laivalla. Laiva lipui öisen Manhattanin edustalla ja Eduardo on latinalaisen amerikan paras salsaaja eli kemuissa oli tunnelma katossa.

Me vietettiin myös tämä sunnuntaipäivä yhdessä ja aloitettiin aamu mahtavalla Gospelkonsertilla Harlemissa. Gospelin kuuleminen on ollut mun tehtävälistalla siitä asti kun tiesin tulevani tänne eikä kokemus tosiaan ollut pettymys. Bändi ja kuoro olivat jo täydessä vauhdissa kun me astuttiin kirkkoon, Eduardokin totesi: "täällähän on bileet". Koko ohjelma oli aivan musiikkipainotteista ja me pystyttiin laulamaan mukana seinällä näkyvien sanojen ansiosta. Kyllä täytyy sanoa, että jos Suomessakin saataisiin vastaavasti aikaan sellainen iloinen show, menisin vaikka joka sunnuntai. Kohokohta oli, kun meille kaikille ensikertalaisille esitettiin aivan erityinen tervetulobiisi jonka aikana monet ihmiset tuli hymyillen kättelemään meitä ja toivottamaan tervetulleeksi.
Eduardon isä totesi messun jälkeen vain, että "diferente". On ihan selvää että yritän mennä jossain vaiheessa uudestaan.

Eduardon isä puhuu vain espanjaa ja sainkin päivän aikana hyvää harjoitusta. Meikäläisen espanjankieli on todella pahasti ruosteessa, mutta päivän aikana multa alkoi tulla ulos jo hiljalleen muitakin lausahduksia kuin "muy bien". 

Messun jälkeen me noustiin Rockefeller centerin katolle ihailemaan New Yorkin mahtavia näköaloja. Korkeita rakennuksia ja harmaata betonia niin kauas kuin katse kantaa, ainoana erikoisuutena kaunis syksynvärinen Central Park. Otettiin paljon valokuvia ja jatkettiin sitten turistikierrosta Brooklyn Bridgelle. 

Minä ja Eduardon isä Brooklyn Heightsissa

Oon ylittänyt Brooklyn Bridgen jo neljä kertaa eli se on ehdottomasti New Yorkin bravuurini. Nyt kun on marraskuun loppu ja pimeä tulee jo viiden maissa, ylitimme sen tosin pimeydessä. Se olikin tosi upeaa Manhattanin yövalaistuksen ansiosta. Ainoa huono puoli oli kylmä sää, celsiusasteita oli vain 6. Murehdin että miten Eduardon isä mahtoi jaksella kun sillä oli vain (paksu) huppari päällä ja tullut trooppisesta Venezuelasta. Mutta ymmärsin jo loppuillasta espanjasta sen verran, että hän on kotoisin jostain vuorelta missä on yleensäkin 11-13 astetta lämmin eli kylmä sää ei ole hänelle mikään uusi asia.

Meidän turistipäivän päätteeksi Eduardo ja José matkasivat bussilla Washington DC:een, tulevat takaisin tiistaina. Meillä oli todella hauska päivä. Nään heitä vielä ensi viikolla kun mennään yhdessä Radio Cityyn näkemään kuuluisa joulushow.

Autot ylittämässä Brooklynin siltaa

Manhattan by night

Chaconin miehet sillalla

Kaikenlaista hyvää

Tänne kuuluu kaikenlaista hyvää. Websterin asuntola on palautunut lähes ennalleen tulipalon jäljiltä, ainoastaan kaasua ei olla saatu vielä kytkettyä päälle. Täällä keittiö toimii vain kaasulla, joten ruoka on jouduttu tilaamaan ulkopuolelta. Ruoka ei olekaan ollut enää yhtä hyvää kuin ennen ja siitä on tullut heti yksipuolisempaa. Mutta onneksi huomenna tilanteen pitäisi normalisoitua, kun Webster kytketään takaisin New Yorkin kaasuverkkoon. Kuulin että osa tytöistä on haastamassa asuntolan oikeuteen tulipaloyön tapahtumien takia. Heidän mielestä vakavassa tilanteessa ei toimittu mitenkään mallikkaasti. Koko taloa ei saatu edes tyhjäksi, evakuointisignaali ei kuulunut joissakin kerroksissa ollenkaan eikä palohälyttimet soineet. Lakimiesystäväni Evan mukaan asukkaat voi hyvinkin voittaa jutun.

Töissä on mennyt ihan tasaisesti. Oon kirjoitellut pari artikkelia lisää, aiheena luteet. Nythän on niin että New York on yksi torakoiden, luteiden ja rottien pesiytymä ja ludeongelmasta uutisoidaan vähän väliä Suomessakin. Valitettavasti huhut on totta ja niitä viheliäisiä on löytynyt jo kuudesta YK:n rakennuksestakin. Mun osasto, Facilities Management, taistelee ongelmaa vastaan. Kun jossain epäillään luteita, paikalle lähetetään koira joka nuuskii ja vahvistaa epäilyksen, sen jälkeen huoneet käsitellään hyvin voimakkailla myrkkysuihkeilla. Onneksi mun toimistolla tai Websterissä ei epäillä luteita, mutta niitähän voi täältä saada myös ravintoloista, kaupoista, elokuvateattereista tai mistä vaan. Teen parhaillaan juttua myös uudesta laista, jonka mukaan Manhattanilla työskentelevät saavat viedä polkupyöränsä ylös toimistoonsa jos siis kulkevat työmatkansa pyörällä. Tuolla kadullahan se häviäisi todennäköisesti aika äkkiä. Itse en siis YK:ssa juuri maailmanrauhaa tee :D

YK myöntää vapaapäiviksi suurimmat kansainväliset juhlapyhät ja koska eilen oli muslimien juhla Idul Adha, saimme jäädä kotiin. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa nukkua aamulla pidempään. Kuulin aamupalapöydässä kyproslaiselta tytöltä että Macyssa oli yhden päivän valtavat alennusmyynnit ja sinne siis suunnattiin. Ja kun täällä puhutaan alennusmyynneistä, kyseessä ei ole mikään vanhimpien vaatteiden 15 prosentin alennus, vaan huomattavasta osasta esim. vaatteita oli hinnasta puolet pois. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, kun löytää jonkun merkkivaatteen josta Suomessa maksetaan toista sataa euroa, ja täällä sen saa pilkkahinnalla. Sitten kun vielä huomaa että turistit saa ylimääräisen 10 prosentin alennuksen ja että euron kurssi on vahva, riemu on rajaton. Eva löysi itselleen DKNY:n farkut 22 dollarilla, eli noin 18 eurolla. Itse ostin mustat suorat housut, kolme neuletta, puseron ja kolme söpöä vauvanvaatetta perheenlisäystä saaville ystävilleni, kaikki laatumerkkejä ja yhteensä 84 euroa!! Näiden lisäksi löysin makeet nahkasaappaat hintaan 47 euroa, alennuksessa nekin. Me vietettiin Macyssa ihan koko vapaapäivä.

Muuten meillä on ollut hiukan alakuloiset tunnelmat kun monet kivat kaverit lähti täältä viikonloppuna takaisin kotimaihinsa. Jäähyväisiä on riittänyt. Mutta pian on kaikkea kivaa odotettavissa, esimerkiksi lauantaina saapuva seuraava vieraani Eduardo jota en ole nähnyt sitten syksyn 2005 jolloin hän oli Suomessa vaihtarina! Ensi viikolla on myös Kiitospäivä joka tulee olemaan mahtava, koska amerikkalainen kaverini Abby kutsui mut ja Martan luokseen Connecticutiin silloin. Luvassa on kalkkunaa, kotikaljaa ja aidot amerikkalaiset countrybileet! Pari viikkoa sen jälkeen mulla loppuukin jo työsopimus jolloin Lilou-kaverini tulee viikoksi Pariisista kylään ja 17.12 lähden kotimatkalle. Kuukausi jäljellä, ja paljon tehtävänä.  

Washington DC

Tässä kökötän kenenkäs muun kuin Yhdysvaltain presidenttiparin välissä Washington DC:ssa, missä käytiin viime viikolla kivalla lyhyellä reissulla. Muutama ahkera harjoittelija oli saanut meille vierailuajan Valkoiseen Taloon ja sinne siis mentiin. Lähtö oli New Yorkista klo 4 aamulla ja reissu kesti neljästä viiteen tuntia. Washington DC:sta jäi mieleen varsinkin paljon parempi ja lämpimämpi sää kuin pohjoisempana New Yorkissa, huomattavasti leveämmät kävelytiet, miellyttävämmät ihmiset ja rauhallisempi fiilis. Myös kaupungin metrot teki meihin vaikutuksen, koska siinä missä New Yorkissa metrot on karmea, likainen, ahdas ja todella koliseva kokemus, Washington DC:ssa metrolla ajelu oli jopa rauhoittavaa. Junat oli uuden oloiset, äänettömät ja niiden liikkuminen sulavaa.

Me aloitettiin päivämme Valkoisen Talon vierailulla. Turvallisuuden kanssa ei tietenkään pelleillä, siispä meidänkin taustat oltiin tarkistettu jo etukäteen. Kameroita tai edes käsilaukkua ei saanut viedä alueelle ollenkaan, laukut piti jättää bussiasemalle varta vasten tavarasäilöön. Onneksi kännykässä sentään on kamera, niin sai otettua pari kuvaa todisteeksi talon ulkopuolelta. Harmiksemme Obamat eivät olleet kotona vaan Indonesiassa vierailulla. Talo sinänsä oli hiukan pettymys, se oli yllättävän pieni ja vierailu käsitti tottakai vain viralliset huoneet. Mutta silti oli uskomatonta saada nähdä sekin paikka.

Washington DC:ssä on liikaa (ilmaisia!) museoita ja tärkeitä historiallisia rakennuksia yhden päivän vierailua varten, mutta ehdittiin onneksi nähdä myös Capitol eli rakennus jossa Yhdysvaltain eduskunta ja senaatti ovat. Meillä oli siellä tosi kiinnostava vierailu. Lisäksi mentiin hissillä ylös Washington monumenttiin mistä oli hienot maisemat joka suuntaan. Samana iltana mentiin bussilla rättiväsyneinä takaisin kotiin New Yorkiin. Pääkaupungista jäi tosi kiva vaikutelma, mutta samalla se tuntuu vähän tylsältä. Pelättiin yksissä tuumin, että yksikään kaupunki maailmassa ei enää tunnu eloisalta ja jännältä New Yorkin jälkeen.

Capitol sekä lähin matkaseurueeni: Nika, Gia, Hannah, Nina ja minä

Syksyinen tie

Valkoinen Talo nähtynä Washington monumentista

Capitolin torni

Harjoittelijakollegani

Kaksi kuukautta on tosi lyhyt aika. Harjoittelijakollegani Brianne ja Yin lopettavat huomenna koska heidän pitää palata opintojensa pariin. Yin opiskelee täällä New Yorkissa ja Brianne tekee nettikursseja ja hakee töitä. Yhdysvaltain armeija olisi ilmeisesti kiinnostunut ottamaan Briannen, mutta oon yrittänyt sanoa sille ettei menisi sinne. Sehän lähetettäisiin todennäköisesti Irakiin rintamalle, ja mielestäni yli 30-vuotias tuleva arkkitehti voisi palvella maataan vaikka kuinka monella muullakin tavalla.

Minä, Inna ja Alberto pidennettiin harjoittelujamme. Me kaikki työskennellään täällä vielä joulukuun puoliväliin asti, sitten opinnot kutsuu kaikkia. Inna opiskelee jotain finanssijuttuja Sveitsissä ja Alberto kirjoittaa taloustieteen graduaan Italiassa.

Vasemmalta: Inna Venäjältä, Brianne USAsta, Yin Kiinasta, Alberto Italiasta ja minä


Huomenna on siis Briannen ja Yinin viimeinen työpäivä ja meidän osaston henkilökunta oli tehnyt mukavan yllärin ja pistänyt pystyyn pienet jäähyväispippalot. Kokoushuoneeseen oli katettu pöytä sipsein ja maissilastuin keksien, limun ja suklaakakun kera. Siellä oli jopa ilmapalloja ja muita koristeita ja molemmille annettiin jäähyväislahjakin. Se oli tosi huomaavainen ja kiva teko ja yllätyin siitä tosi paljon koska meihin harjoittelijoihin ei ennemmin olla kiinnitetty juuri mitään huomiota osastollamme. Juhlissa oli paljon kaikenlaisia hahmoja joiden kanssa ei oltu koskaan edes juteltu. Mutta kiva silti näin!

Brianne ja herkkupöytä

Lauantai Bostonissa

Kunnon reissailu on alkanut! Aloitettiin kevyellä päiväretkellä Massachusettsin osavaltion pääkaupunkiin Bostoniin joka on noin 4 tunnin bussireissun päässä New Yorkista. Reissuseuranani oli kolme tyttöä Websteristä: Nika Sloveniasta, Marta Portugalista sekä Nina Saksasta. Lähdettiin New Yorkista aamulla klo 7 ihan liian väsyneinä edellisen illan juhlien jäljiltä ja palattiin samana päivänä klo 24. Meillä oli oikein hyvä päivä Bostonissa, nähtiin mm. Harvardin yliopiston kampus.

Harvard. Alla oikealla: Websterin tytöt luentosalissa.

Boston vaikuttaa ihan pikkukaupungilta - tai ehkä mikään kaupunki ei enää tunnu suurelta New Yorkin jälkeen? Tuntui hullulta, että kaikki rakennukset oli niin matalia, kolmikerroksiset talot sai meidät tuntemaan olevamme jossain lähiössä eikä suuren kaupungin keskustassa. Ihmiset oli rauhallisempia, ystävällisempiä, kenellään ei ollut mikään kiire minnekään, ja autot ei tööttäilleet. Kaupunki oli ihan kiva, mutta tuntui jotenkin tylsältä ja persoonattomalta. Ja se oli ehdottomasti eurooppalaisemman tuntuinen paikka kuin esimerkiksi New York. Monille kavereille tuli Bostonista mieleen Lontoo. Kaupunkikuvaa hallitsee punatiili, josta lähes kaikki rakennukset on tehty Harvardin kampusta myöten.

Meillä oli kyllä tosi hauska retki. Käveltiin niin kutsuttu Freedom Trail jonka varrella kaikki Bostonin tärkeimmät historialliset kohteet on. Tämä on tosi kätevästi maahan maalattu reitti jonka turistit kulkee päästä päähän eikä missaan mitään mitä Bostonilla on tarjota. Mun mielestä päivä riitti hyvin Bostoniin, ja tultiin vielä samana iltana takaisin New Yorkiin. Ylihuomenna tulee taas paljon reissaamista koska meidät harjoittelijat viedään Washington DC:iin sekä Valkoisen Talon kierrokselle.

Brooklyn Botanical Garden

Tanaan on inhottava, sateinen, kylma paiva. Istun toimistolla ja suorien housujeni alla on sukkahousut seka villahousut. Kurkku on tosi kipea ja turvonnut. Kamalaa saata voivotellessa on hyva muistella parin viikon takaista auringonpaistetta jolloin kavin Nikan kanssa Brooklyn Botanical Gardenissa hengittamassa Brooklynin puhdasta ilmaa. Syksy on taalla tosi kaunis ja pitka, puut upean varisia ja saat useimmiten hyvat (paitsi tanaan!). Tassa siis vahan 23.10 otettuja kuvia.

Rose garden

Nika ja kartta lammen rannalla

Ruma kala

50 parasta asiaa Nykissa asumisessa

- Pelastyneet ilmeet kun kertoo asuvansa paikassa nimelta "Hell's Kitchen"
- Tuorejuustobagelit

... ja 48 muuta hyvaa syyta olla onnellinen asuvansa New Yorkissa (kaikki tosia!) loytyy taalta.

Tulipalo Websterissä

Halloween-yöstä tuli täällä liiankin jännittävä. 

Se tapahtui viime yönä. Äiti ja Jasmine pakkaili laukkujaan ja kokosi kamppeitaan, heillä oli huone täällä Websterissä koko New Yorkin oleskelunsa ajan. Meillä meni heidän kanssa myöhään kaikkea järjestellessä, menin omaan huoneeseen nukkumaan vasta klo 2. 

Heräsin kolmen jälkeen aamuyöllä siihen, että Websterin kaverini Laura soittaa mun kännykkään. Olin lähinnä ärsyyntynyt siitä että se soittaa niin myöhään, joten katkaisin puhelun ja jatkoin nukkumista. Kohta Laura soitti uudestaan, katkaisin taas. Ja kohta unen keskeltä aloin erottaa käytävästä oven ulkopuolelta raskaita askelia ja teräviä koputuksia oviin. Monia miesten ääniä, puhetta jostain etsinnästä. En tajunnut yhtään mitään, ja samassa Laura soitti kolmannen kerran ja olin tarpeeksi hereillä ja vastasin. Laura sanoi lyhyesti että Webster on tulessa ja mun täytyy mennä välittömästi ulos. Nousin sängystä, soitin äidin ja Jasminen huoneeseen ja sanoin saman, ja sitten mun oveen koputettiin. Avasin, siinä seisoi muutama palomies, he sanoivat että kellarissa palaa, ulos ja heti. 

Eka reaktio oli että mitä otan mukaan. Mitenköhän iso palo se on, kuinka paljon pitää yrittää pelastaa. Kävi mielessä, että ainakin takki päälle ja sitten muistin että mun kaikki tavarat on pitkin huonettani kun mulla on iloinen sekamelska täällä. Valot ei syttyneet, sähköt oli pois päältä. Kysyin palomiehiltä mitä mun pitäisi ottaa mukaan. He sanoivat että vain kengät jalkaan, ja ulos niinkuin olisi jo. 

Käytävässä ei ollut ketään, pelkkä pimeys. Ei mitään savua, ei liekkejä, ei yhtään mitään. Löysin paloportaitten päästä lisää palomiehiä, tuijotin niitten taskulamppuihin hikisessä pyjamassani tukka ihan pörrössä ja ne yllättyi mut nähdessään ja kysyi onko joku vielä siellä. Sanoin että äiti ja sisko, neljännessä kerroksessa. Mut ohjattiin ulos missä paloautojen komppania valaisi koko kadun ja kaikki hytisevät tytöt yöpuvuissaan kadulla. Jasmine ja äitikin tuli sinne pian, ja onneksi me päästiin naapuritalon rappukäytävään lämmittelemään. Odoteltiin pari tuntia, soiteltiin toisillemme ja katsottiin että kaikki oli tulleet ulos. Alettiin myös kuulla ensimmäisiä uutisia tapahtuneesta: palo oli sähköinen, eli ei liekkejä mutta paljon savua varsinkin ylimmissä kerroksissa vaikka palo saikin alkunsa kellarista. Monet tytöt oli aivan kauhuissaan koska he olivat yrittäneet tulla savuisten kerrosten läpi eivätkä olleet pystyneet hengittämään. Joidenkin kerrosten palohälyttimet oli pärähtäneet soimaan, toisten ei. Jotkut oli heränneet vain, koska kaverit oli soitelleet. 

Kello viisi meille sanottiin, että rakennusta oltiin tuuletettu sen verran että sinne sai mennä takaisin. Sähköt eivät olleet päällä vieläkään, eteisessä jaettiin taskulamppuja. Talo oli yhtäkkiä vieras ja pelottava, lattioilla vesilätäkköjä, harmaa kajastus ja sumuinen näkymä sisällä. Kukaan ei halunnut palata nukkumaan huoneeseen josta oli paennut. Menin äidin ja Jasminen huoneeseen nukkumaan ja nukahdin varmaan kuuden aikaan aamulla. Nukuin yhdeksään, lähetin työkavereille tiedon että tulen myöhässä töihin. Aamulla sähköt ei toimineet vieläkään ja vesikin oltiin katkaistu. Ei vessaa, suihkua tai mitään valoa käytävissä. Yhtäkkiä Webster oli hiljainen ja aavemainen, joidenkin huoneiden ovenkarmit oli karmivan näköisiä koska palomiehet oli yrittäneet mennä niihin sisään kirveineen. Eikä me tietenkään saatu ruokaa koko päivänä. Kaikki on vaitonaisia ja väsyneitä, tyttöjä pelottaa. Luin myöhemmin uutisista että neljä asukkaista vietiin sairaalahoitoon, muut säästyivät vammoitta.

Sanomattakin selvää, että turvallisuutta miettii taas uudelta kantilta. Evakuointireitit luettiin läpi uudestaan ja monet valmistelee nyt käsilaukkunsa jo illalla jos yöllä tulee äkkilähtö. Osa kavereistani nukkui kengät jalassa ja ulkotakki sekä passi vieressä. Voi voi miten ikävä vieraitteni viimeisestä Nykin yöstä tulikaan! Mahtavat huokaista syvään kun ovat kotona Suomessa turvassa :) pääsevät muuten perille varmaan aivan näinä hetkinä.