Ei mitään hyvää, ellei jotain huonoakin

Yleisesti ottaen en voi valittaa elämästä täällä, mutta mun on purettava tunteita lähimmästä työkaveristani, joka on alkanut ärsyttää mua todella paljon. Meidät mun osastoni harjoittelijat on ripoteltu ympäri toimistotilaa emmekä työskentele yhdessä ollenkaan. Itse istun ikkunattomassa, matalin väliseinin jaetussa huoneessa noin seitsemän muun työntekijän kanssa. Yksi heistä on myös harjoittelija, ja hän istuu aivan mun vieressä, meillä on kirjaimellisesti kylki kylkeä vasten. Hän on 22-vuotias neitokainen Venäjältä, joka käyttää päivittäin kaksi tuntia hiustensa kihartamiseen ja maksaa enemmän vuokraa Manhattanin luksusyksiöstään kuin kehtaa tunnustaa. 

Meillä meni ekat viikot tosi mukavasti. Juteltiin tyttöjen juttuja, käytiin shoppailemassa töitten jälkeen, autoin häntä töissä Microsoft officen työkalujen ja englannin oikeinkirjoituksen kanssa. Nyt aivan viime päivinä hän on kuitenkin alkanut ärsyttää mua tosi paljon, ja ilmiselvästi tarkoituksella. Toisinaan kun hän näkee mun ruudulla avonaisen Facebook-sivun, hän huomauttaa ääneen, että "mahtaapa sinulla olla tylsää täällä töissä" (en aio tässä selitellä Facebookin käyttöä, sillä sille on erittäin hyvät, sekä tutkitut että tämänhetkisen työni luonteeseen liittyvät syyt). Huono puoli tässä on työhuoneemme, missä istuu muitakin, YK:n varsinaisia työntekijöitä, jotka tietysti kuulevat joka sanan ja saavat tilanteesta ehkä vääränlaisen vaikutelman.

Tällä viikolla mulla on ollut töissä hyvin hiljaista. Ohjaajallani on mulle tiedossa kolmekin projektia, mutta ei ole ehtinyt esitellä niitä mulle omien työkiireittensä takia. Kysyin tänään jo muilta työntekijöiltä ja harjoittelijoilta, voisinko auttaa heitä jotenkin, enkä voinut. Olen siis yrittänyt käyttää aikani mahdollisimman hyödyllisesti YK-järjestelmää opiskellen, artikkeleita lukien, jo kirjoittamiani raportteja hioen ja tietenkin yhteydenpitoon. Tästä tyttö on saanut lisää vettä myllyynsä. Aina kun hän on sitä mieltä ettei tekemäni asia ehkä liity suoranaisesti työhön, hän katsoo parhaaksi ilmoittaa asiasta huoneessa viattomasti hymyillen. 

Olen ennenkin maininnut täkäläisten ylityöherkkyydestä. Kun kello lyö viisi, kenellekään ei tule mieleenkään lähteä kotiin. Itse lähden tietenkin jos tehtäviä ei ole eikä mitään deadlinea tiedossa. Tämä myös periaatteesta, sillä tässä (palkattomassa) harjoittelussa on sovittu työaika yhdeksästä viiteen. Ja erityisesti näinä päivinä mulla ei tosiaan ole niitä työtehtäviä, eli en koe tarpeelliseksi jäädä kuluttamaan penkkiä pitemmäksi aikaa. Kun eilen kello löi viisi ja tein lähtöä, tyttö naurahti, että "vau, lähdet heti kun kello on viisi". Ja tänään sama juttu, viideltä hän kysyi "joko lähdet?" johon mä huomautin, että kello on viisi. Tämän päätteeksi tytöltä tuli kuivan ironinen kommentti "oletpas motivoitunut harjoittelija". Muistutan, että en välitä vähääkään siitä mitä hän mulle suustaan päästelee, mutta se että hän lohkaisuillaan yrittää saada mua huonoon valoon tai korostaa omaa työvalmiuttaan on raukkamaista. En ole jättänyt mitään työtehtäviä kesken tai tekemättä, kaiken lisäksi tulen aamuisin ennen tätä tyttöä enkä pidä lounastaukoa kuten hän, ja lisäksi mulla oli sovittu tapaaminen kavereitten kanssa johon mun piti mennä. Oon aina tottunut siihen että työpaikoilla niin harjoittelijoiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa puhalletaan yhteen hiileen ja ylläpidetään leppoisaa ryhmähenkeä. Meitä on moneen lähtöön!