Se tapahtui viime yönä. Äiti ja Jasmine pakkaili laukkujaan ja kokosi kamppeitaan, heillä oli huone täällä Websterissä koko New Yorkin oleskelunsa ajan. Meillä meni heidän kanssa myöhään kaikkea järjestellessä, menin omaan huoneeseen nukkumaan vasta klo 2.
Heräsin kolmen jälkeen aamuyöllä siihen, että Websterin kaverini Laura soittaa mun kännykkään. Olin lähinnä ärsyyntynyt siitä että se soittaa niin myöhään, joten katkaisin puhelun ja jatkoin nukkumista. Kohta Laura soitti uudestaan, katkaisin taas. Ja kohta unen keskeltä aloin erottaa käytävästä oven ulkopuolelta raskaita askelia ja teräviä koputuksia oviin. Monia miesten ääniä, puhetta jostain etsinnästä. En tajunnut yhtään mitään, ja samassa Laura soitti kolmannen kerran ja olin tarpeeksi hereillä ja vastasin. Laura sanoi lyhyesti että Webster on tulessa ja mun täytyy mennä välittömästi ulos. Nousin sängystä, soitin äidin ja Jasminen huoneeseen ja sanoin saman, ja sitten mun oveen koputettiin. Avasin, siinä seisoi muutama palomies, he sanoivat että kellarissa palaa, ulos ja heti.
Eka reaktio oli että mitä otan mukaan. Mitenköhän iso palo se on, kuinka paljon pitää yrittää pelastaa. Kävi mielessä, että ainakin takki päälle ja sitten muistin että mun kaikki tavarat on pitkin huonettani kun mulla on iloinen sekamelska täällä. Valot ei syttyneet, sähköt oli pois päältä. Kysyin palomiehiltä mitä mun pitäisi ottaa mukaan. He sanoivat että vain kengät jalkaan, ja ulos niinkuin olisi jo.
Käytävässä ei ollut ketään, pelkkä pimeys. Ei mitään savua, ei liekkejä, ei yhtään mitään. Löysin paloportaitten päästä lisää palomiehiä, tuijotin niitten taskulamppuihin hikisessä pyjamassani tukka ihan pörrössä ja ne yllättyi mut nähdessään ja kysyi onko joku vielä siellä. Sanoin että äiti ja sisko, neljännessä kerroksessa. Mut ohjattiin ulos missä paloautojen komppania valaisi koko kadun ja kaikki hytisevät tytöt yöpuvuissaan kadulla. Jasmine ja äitikin tuli sinne pian, ja onneksi me päästiin naapuritalon rappukäytävään lämmittelemään. Odoteltiin pari tuntia, soiteltiin toisillemme ja katsottiin että kaikki oli tulleet ulos. Alettiin myös kuulla ensimmäisiä uutisia tapahtuneesta: palo oli sähköinen, eli ei liekkejä mutta paljon savua varsinkin ylimmissä kerroksissa vaikka palo saikin alkunsa kellarista. Monet tytöt oli aivan kauhuissaan koska he olivat yrittäneet tulla savuisten kerrosten läpi eivätkä olleet pystyneet hengittämään. Joidenkin kerrosten palohälyttimet oli pärähtäneet soimaan, toisten ei. Jotkut oli heränneet vain, koska kaverit oli soitelleet.
Kello viisi meille sanottiin, että rakennusta oltiin tuuletettu sen verran että sinne sai mennä takaisin. Sähköt eivät olleet päällä vieläkään, eteisessä jaettiin taskulamppuja. Talo oli yhtäkkiä vieras ja pelottava, lattioilla vesilätäkköjä, harmaa kajastus ja sumuinen näkymä sisällä. Kukaan ei halunnut palata nukkumaan huoneeseen josta oli paennut. Menin äidin ja Jasminen huoneeseen nukkumaan ja nukahdin varmaan kuuden aikaan aamulla. Nukuin yhdeksään, lähetin työkavereille tiedon että tulen myöhässä töihin. Aamulla sähköt ei toimineet vieläkään ja vesikin oltiin katkaistu. Ei vessaa, suihkua tai mitään valoa käytävissä. Yhtäkkiä Webster oli hiljainen ja aavemainen, joidenkin huoneiden ovenkarmit oli karmivan näköisiä koska palomiehet oli yrittäneet mennä niihin sisään kirveineen. Eikä me tietenkään saatu ruokaa koko päivänä. Kaikki on vaitonaisia ja väsyneitä, tyttöjä pelottaa. Luin myöhemmin uutisista että neljä asukkaista vietiin sairaalahoitoon, muut säästyivät vammoitta.
Sanomattakin selvää, että turvallisuutta miettii taas uudelta kantilta. Evakuointireitit luettiin läpi uudestaan ja monet valmistelee nyt käsilaukkunsa jo illalla jos yöllä tulee äkkilähtö. Osa kavereistani nukkui kengät jalassa ja ulkotakki sekä passi vieressä. Voi voi miten ikävä vieraitteni viimeisestä Nykin yöstä tulikaan! Mahtavat huokaista syvään kun ovat kotona Suomessa turvassa :) pääsevät muuten perille varmaan aivan näinä hetkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti